Luonnonmukainen koti

✨ Turvalliset, puhtaat ja luonnonmukaiset kodinhoitotuotteet ✨

Me vanhemmat olemme kotimme portinvartijoita. Minulle se tarkoittaa sitä, että olen tietoinen siitä, mitä tuotteita käytämme kotonamme.
Kuulen todella usein, että ihmiset kokevat olonsa hämmentyneeksi, kun heille selviää, miten paljon haitallisia ainesosia todella monet kodinhoitotuotteet sisältävät. Se voi nostattaa syyllisyyden tunteita ja ajatuksia "miksi kukaan ei ole minulle kertonut?".
Se on joskus kuin isku vasten kasvoja. Mutta hei, kun oppii uutta niin se mahdollistaa muutoksen tekemisen. Uskon vilpittömästi siihen, että se prosessi voi olla todella yksinkertainen ja jopa nautinnollinen!


Kuinka teemme muutoksen?
Itselleni se oli pieni shokki, kun tajusin, että tuotteet joita käytin kotonamme eivät olleet kaikkein turvallisimpia perheellemme, mutta helpotusta toi se, että oli olemassa jo parempi tapa. Vaihdoin siivoustuotteet siltä istuimelta ja loput budjettiin nojaten. Kävin läpi tuote tuotteelta ja vaihdoin parempaan vaihtoehtoon, ja nyt olemme nauttineet luonnonmukaisesta ja turvallisesta kodista jo useamman vuoden.

Mitkä ovat suosikkejani?
Luotan Young Livingin tuotteisiin 100%:sti ja siihen, että voin yhdestä kaupasta ostaa kaikki tarvitsemani. Yksinkertaisin ja helpoin vaihto on Thieves yleispesuaine - yksi pullo korvaa KAIKKI kotisi siivoustuotteet. Jos et ole vielä sitä kokeillut, niin se on todella käänteentekevä tuote! Muita suosikkejani ovat pyykinpesuaine, käsitiskiaine sekä tietenkin hammastahna.


Olemme löytäneet tuotteet, jotka ovat parhaat mahdolliset perheellemme ja se antaa minulle rauhan siitä, että kodissamme on aidot ja turvalliset tuotteet käytössä.

Thieves eteerinen öljy

Ainutlaatuinen öljysekoitus päivittäiseen käyttöön. Sekoituksen eteeriset öljyt tukevat tehokkaasti elimistön immuunijärjestelmää. Loistava myös diffuuserissa!

Yleispuhdistusaine

Puhdistusaine, jolla on helppo poistaa tahrat sekä puhdistaa myös kodin ongelmalliset alueet ilman väkeviä tai hankaavia kemikaaleja. Yksi purkki puhdistaa kaiken lattiasta kattoon! Laimennetaan/käytetään sellaisenaan.

Käsitiskiaine

Puhdistaa astiat ilman kemikaaleja, väriaineita ja synteettisiä aineita. Puhdas lopputulos. Erittäin riittoisa. Ei ärsytä ihoa.


Vaahtoava käsisaippua

Täyteläisesti vaahtoava käsisaippua puhdistaa, suojaa ja hoitaa ihoa. Sis. pumpun. Täyttöpullo myös saatavilla.

Palasaippua

Saippuassa on luontaisesti antiseptisen eteerisen Thieves-öljysekoituksen täyteläinen tuoksu. Kosteuttavat kasviöljyt ja uutteet auttavat tekemään ihostasi terveen ja tasaisen.


Hammastahnat

Ensiluokkaisia, täysin luonnolliset hammastahnat, jotka ovat valmistettu suun terveyttä edistävistä ainesosista. Puhdistaa hampaat hellävaraisesti ja raikastaa hengityksen. Vaahtoamaton. Ei sisällä flooria..


Suuvesi

Raikastaa hengityksen tehokkaasti. Pieni määrä riittää purskutteluun. Sisältää: thieves, viherminttu, piparminttu, vetiveriaheinä


Pyykinpesuaine

Kasviperäisistä ainesosista valmistettu pyykinpesuaine. Pesee vaatteet hellävaraisesti ja jättää pyykkeihin raikkaan, luonnollisen tuoksun. Sopii kaikkiin pesukoneisiin ja sen erittäin tiivistetty koostumus riittää n.64 pyykkikertaan.


Thieves Käsidesi & Suihke

Ihanteelliset, täysin luonnolliset käsidesi ja suihke sopii täydellisesti puhdistamaan kädet missä ja milloin vain. Suihke sopii myös pintojen puhdistamiseen.


"Olen saanut runsautta elämään monin tavoin, kemikaalikuorma vähentynyt huomattavasti elämässäni, luonto ja luonnon arvostus sekä kunnioitus on tullut vieläkin lähemmäs sydäntäni "

"Thieves Spray - Yleiset vessat, käsien puhdistus, matkoilla, lennoilla ja automatkoilla aina mukana. Kuulemma tosi hyvä liesituulettimen verkon pesussa. Minä taidan olla se, joka jalkoihin suositteli supsauttamaan ja siinä tarkoituksessa käytänkin eniten. Autossa kulkee myös mukana, jos tarttee käsiä puhdistaa tai suu tarvitsee raikkautta. Tyhjään pulloon laitoin Thieves-suuvettä - toimii hyvin, jos suu kaipaa raikastusta päivän aikana eikä hammasharjaa ole lähellä"